
Kuusankosken Taideseuran kesänäyttely ”TEATTERIA” 25.6.–7.7.2024 avoinna joka päivä klo 11-17
Kuusankosken Taideseuran kesänäyttelyitä on pidetty jo vuodesta 1964. Näyttelyt on usein teemoitettu sisällön suhteen ja joskus jonkun ajankohtaisen kansallisen teeman ympärille. Vuosi 2022 oli Metsän vuosi ja teemaksi valikoitui Meidän Metsä. Teemoja on vuosien varrella ollut lukuisia - mm. vuonna 2008 ”Kirjavat liossa”, vuonna 2010 ”Elämän Sirkus”, vuonna 2011 ”Papperheim”, vuonna 2013 ”Seitsemän kuolemansyntiä”, vuonna 2015 ”Ready Made -taide” ja vuonna 2020 “Värien juhlaa”.
Kesän 2024 näyttely TEATTERIA ilakoi elämän teatterilla. Odotettavissa on niin perinteistä taidetta kuin erilaisia installaatioita ja veistoksia - kaikkiin liittyy tavalla tai toisella teema TEATTERIA. Joillakin se on teatteriesitys, toisilla harrastus, joillekin se on teeman innoittama installaatio, joku kuiskaa äänekkäästi.
Näyttelyn oheistapahtuma on lauantaina 29.6.2024 klo 11-14. Tapahtumassa on leikkiä, laulua, iloa ja keksimisen riemua. Oheistapahtuman aikana voi bongata taideseuran PÖLKKYPÄITÄ Naukion taidesaunan ympäristössä. Niistä voi äänestää mieleisensä ja voi voittaa sen omaksi. Arvonta päivän päätteeksi klo 14 ja onnellinen voittaja voi mennä kotiin pölkkypää kainalossa. Tapahtuman toteuttamiseksi Kuusankosken Taideseura on saanut Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiölta apuraha.
Musiikillista antia tarjoilee kuusankoskelaislähtöinen posetiivari Pikku-Markku Tuominen, joka toimi pitkään Kuusankosken Teatterissa sekä 18 vuotta KUULAS Kansainvälisen Lasten Teatteritapahtuman teknisenä päällikkönä.
Oheistapahtumia päivän aikana
Naukion taidesauna on valjastettu näyttelyn ja siihen liittyvien oheistapahtumien käyttöön. Maskeeraustyöpajassa voi ottaa itselleen kasvomaalauksen tai tehdä oman maskin ja viedä sen mukanaan. Työpajan ohjaa Aino Forsström.
Draamatyöpajassa Piia Kleimola ohjaa lapsia tarinallisuuden maailmaan. Tarina voi olla jotakin todellista tapahtumaa kuvaava kertomus - tai sitten itse keksitty. Tarina voi olla lyhyt tai pitkä, hauska tai vakava. Tarinaa voi kertoa yhdessä - kaveria kuunnellen ja ideaa jatkaen - joko lause tai sana kerrallaan.
Nukketeatterissa leikitään Helga Kekin (1929-2015) perustaman Helike-nukketeatterin nukkien innoittamilla paperinukeilla - joko Helga Kekin kirjoittamien näytelmien mukaan tai omia ideoita toteuttaen. Nukketeatteria ohjaa Helga Kekin tytär Sirkka Kekki.
Lavastustyöpajassa ideoidaan linnoja ja autoja ja lohikäärmeitä LEGO-palikoilla. Tai voihan sitä keksi oman jutun - vaikka maailman pisin mato yhdessä kavereiden kanssa. Työpajaa ohjaa Kirsi Pajunen.
Kouvolan Teatterin edesmennyt, rakastettu näyttelija Niina Petelius-Lehto lukee Punahilkka-satua. Video pyörii kahviossa non-stoppina.
Iloisen Sammakon Kahvilassa voi nauttia kahvia, tuoreita leivonnaisia ja virvokkeita. Arpajaisissa on upeita taidepalkintoja.
Musiikillista antia tarjoilee kuusankoskelaislähtöinen posetiivari Pikku-Markku Tuominen klo 11-14 välisenä aikana.
Kaiken toiminnallisuuden ohella voi tutustua Kuusankosken Taideseuran taitavien jäsenten maalauksiin, veistoksiin, installaatioihin joiden teemana on TEATTERIA. Esillä on myös lukiolaisten näkemyksiä teemasta.
Näyttely on avoinna 25.6.-7.7.2024 joka päivä klo 11-17. Naukion Taidesauna Messutie 1, 45700 Kuusankoski