Kun puoliso on taiteilija, elämä ei kulje ihan normeissa uomissa. Kun molemmat puolisot käyvät vuorotöissä, arki mutkistuu entisestään ja huumorille täytyy jättää sijaa. Eila Pesu muistelee puolisonsa, taiteilija-puusepppä Väinö Pesun kanssa viettämiään vuosia.

• Väinön lempisanonta vaikeuksissa ja ongelmissa oli ”kuule Eila, tulee vielä aika, jolloin nauramme tälle kaikelle.” Ja kyllä niitä hetkiä ajoittain tulikin.

Eila Pesu katselee vanhaa valokuva-albumia kotonaan Kuusankosken Ruukinpuistossa. Aurinko heijastuu Kymijoesta ja ehkä siksi silmä kostuu. Mieleen tulvii muistoja  elämästä edesmenneen taiteilijan Väinö Pesun (1926-2011) kanssa. Silmät kiertävät asunnon seiniä, jotka ovat täynnä miehen teoksia.

Eila Pesun tie Kuusankoskelle kulki mutkien kautta. Pohjanmaan tyttö lähti nuorena sukuloimaan Kanadan Thunderbayhin, jossa jännittävä elämä tanssit Haaleilla pitivät tytön kolme vuotta.

• Enpä tiedä yhtään perhettä Pohjanmaalta, jolla ei olisi sukulaisia Kanadassa tai Amerikassa. Hän palasi takaisin Suomeen Helsinkiin Kätilöopistolle opiskelemaan. Valmiina kätilönä vuonna 1956 hän tuli Kuusankosken Aluesairaalaan kätilöksi. Ja tänne hän jäi, sillä tansseista löytyi Väinö.

Itseoppinut ja ahkera taiteilija

Väinö Pesu rakasti jo nuorena taiteita ja maalaamista, mutta se ei ollut perheen mieleen. Niinpä hän kouluttautui puusepäksi Kymin ammattikoulussa ja perheen perinteen mukaan meni Kymin Osakeyhtiölle töihin. Isä oli tehtaalla, samoin veljet.

• Ei ollut muuta mahdollisuutta. Vaikka Väinö oli aina ollut kiinnostunut maalaamisesta ja taiteen tekemisestä, hän ei saanut perheeltä tukea taideopintoihin, Eila Pesu muistelee.

Väinö Pesun lyijykynäpiirros "Mamma" äidistään.

Taideopintoja Väinö Pesu suoritti mm. työväenopiston kursseilla ja sittemmin - Kuusankosken Taideseuraan liityttyään 1953 - seuran kesäkursseilla ja lukuisilla kurssimatkkoilla mm. Kuopioon, Kajaaniin, Turkuun ja Sotkamoon. Hän toimi pitkään taideseuran luottamustehtävissä ja hallituksessa, puheenjohtajana ja jäsenenä. - Minä olen aina tukenut Väinön harrastusta kaikin tavoin, en koskaan sanonut että älä tee tai mee, Eila Pesu kertoo. Väinö sai vapaasti kulkea maalausleireillä ja oli joskus poissa kuusikin viikkoa. Työpaikalla ei katsottu hänen harrastustaan aina hyvällä silmällä. Se oli enemmänkin arvostuskysymys. työtoveiden mielestä se oli ”vaan maalausta”. Joskus tosin joku saattoi kysyä, maalaisiko Väinö hänelle taulun. Tottakai, mutta kun puhe kääntyi rahaan asia jäi useimmiten silleen.

Pariskunta kävi ahkerasti näyttelyissä niin paikkakunnalla kuin muuallakin. Helsingin silakkamarkkioihin yhdistettiin aina taidenäyttely ja he osallistuivat myös Kuusankosken Taideseuran järjestämiin tilaisuuksiin ja näyttelyihin. Erityisen mukavia muistoja mieleen tulee taideseuran pikkujouluista.

• Kun tulimme näyttelyistä tai tilaisuuksista kotiin, Väinö aina sanoi ”nyt tekee taas mieli maalata” - ja uusi työ pantiin alulle. Kaverukset ja taiteilijakollegat Väinö Pesu (vas.), Hely Kyllönen ja Eino Hokkanen.

Melkein ”yksinhuoltaja”

Kun perheen tytär Tarja syntyi 10 avioliittovuoden jälkeen, maalausmatkat harvenivat. Eila oli vuorotyössä ja Väinö otti vastuun tyttärensä hoidosta jo kahdeksan viikon ikäisenä. Eila Pesu naurahtaa, että noihin aikoihin pitkät äitiyslomat eivät olleet vielä muodissa. Isästä ja tyttärestä muodostui erottamaton parivaljakko.

Tytär ymmärsi jo pienenä, että isän rakkain harrastus oli maalaus. Hän seurasi vierestä isän työskentelyä, ja siitä jäi pieni kipinä kytemään.

• Tarjasta ei koskaan tullut taiteilijaa, mutta hän harrasti posliininmaalausta ja hienoja töitä hän tekikin, kun kävi työväenopiston posliininmaalauskursseilla. Mieluisia aiheita olivat eläimet.  Isänsä kuoleman jälkeen Tarja totesi ”isän maalausvälineitä ei saa heittää pois, minä otan ne”, toteaa Eila Pesu. Tarjan ensimmäisiä posliininmaalauksia.

Ympäristön ja miljöön taltiointi mieluisaa

Pertti Värjä kertoo Korpelan talon maalauksesta: Väinö Pesu, Irma Värjän äidin (Irja Haapasalo o.s. Korpela) naapuri, maalasi Korpelan talosta parikin öljyvärityötä, joista toinen on Irman enon vaimon seinällä, toinen Irman veljellä. Se on muistaakseni kesäkuva. Korpelan talo sijaitsi Kuusanniemessä lähellä Pajakuusia. Tässä on talvikuva kehyksineen. Maalaus saattaa olla 1950- tai 1960-luvulta.

Väinö Pesu työskenteli mieluiten öljyvärein. Hän maalasi mielellään ulkona ja taltioi ahkerasti ympäröivää miljöötä ja rakennuksia, mm. naapuruston taloja. Vainö Pesu osallistui lukuisiin Taideseuran vuosi- ja kesänäyttelyihin sekä alueen yhteisnäyttelyihin. Yksityisnäyttelyitä hän piti ainakin Elimäen Piiassa ja Rengissä, muistelee Eila Pesu. - Väinö oli vaatimaton luonne eikä koskaan ilmoittanut lehdistölle, kun osallistui johonkin näyttelyyn. Siksi hän on varmaan jäänytkin hieman tuntemattomaksi suuren yleisön piirissä.

Ennen eläköitymistään Väinö Pesu sai paikan aluesairaalan vahtimestari/puuseppänä. Eila Pesun entinen työtoveri Merja Tenetz muistaa Väinön mukavana ja avuliaana miehenä, joka oli aina hyväntuulinen ja naurava. Työt oli tehty ennenkuin ehti kissaa sanoa. - Väinö hajotti itseään liikaa ja oli mukana liian monessa yhdistyksessä. Oli taideseura, kalastusseura ja vaikka mitä seuroja. Hän innostui ensin ja sitten harrastus lässähti. Taideseura oli ainoa, jossa hän jaksoi vuodesta toiseen innostua ja pysyi jäsenenä kuolemaansa asti. Taideseurasta hän sai myös elämänikäisiä ystäviä - muun muassa Topi Valkonen, jonka kanssa he tekivät pitkiä lenkkejä yhdessä, sekä Hely Kyllönen, joka antoi Pesujen tyttärelle koiranpennun Niina.

Hely Kyllönen halusi antaa Tarjalle koiranpennun ja Väinö Pesu suostui. Niin perheeseen tuli Niina, Helyn koiran Nellyn pentu. Tämän kuvan Väinö Pesu maalasi, kun Tarja soutaa Jaalan mökin laiturille, jossa Niina odottaa.

Viimeisen työnsä Väinö Pesu maalasi tyttärestään Tarjasta vuonna 1999. Työ jäi keskeneräiseksi, vaikkakin hän aika ajoin totesi, että ”pitäisi tuokin viimeistellä”. Työ on nyt Eila Pesun seinällä.

Viimeiset vuotensa Väinö Pesu asui Mäkikylän palvelukeskuksessa, kun Eila ei pystynyt häntä enää kotona hoitamaan.

Teoksia kokoelmissa: Kuusankosken kaupunki, Kymi-Kymmene Oy, yksityiskokoelmissa Suomessa ja ulkomailla (mm. Yhdysvalloissa)

This entry was posted on February 28, 2020