Kun lukee minkä tahansa yhdistyksen tai järjestön toimintakertomuksia, törmää usein samaan ilmiöön – peräpeilistä näkyy upeita saavutuksia ja tekoja, joita voi ilolla ja tyytyväisyydellä muistella. Samalla on kuitenkin hyvä pitää mielessä se, miksi yhdistykset ovat olemassa? Mihin yhdistystoiminnan kautta halutaan vaikuttaa? Mitä yhdistyksen perustamisasiakirjaan on kirjattu toimintaperiaatteiksi? Ennenkaikkea mikä on yhdistyksen jatkuvuuden tavoite?

Vaikka ajat ovat muuttuneet, ihmiset vaihtuneet ja tekniikka lisääntynyt missä tahansa yhdistyksessä, myös taiteissa, toimintatavat ovat hyvin pitkälti pysyneet samoina. Monissa yhdistyksissä on vielä alkuperäisiä jäseniä, joilla ei ole sähköposteja ja heidän tavoittamisensa on hankalaa. Käytössä ovat perinteinen kirjeposti tai tekstiviestit. Ikääntyminen on tuonut mukanaan myös väsymyksen eikä enää jakseta osallistua toimintaan samalla intohimolla kuin ”silloin nuorena”. 

Jo 1970-luvulla Kuusankosken Taideseurassa (perustettu 1950) kannettiin huolta jäsenistön ikärakenteesta ja kaivattiin toimintaan nuoria. Sama ilmiö on noussut esiin Anjalankosken Taideseuran (perustettu 1980) toimintakertomuksissa 1990-luvulla.

Kansalais- ja vapaaehtoisjärjestöjen toiminta on ollut yksi Suomen talouden epävirallinen tukijalka yli sata vuotta. Tiedon ja osaamisen välittäminen on ollut erinomainen oppimisen lähde heille, jotka eivät päässeet koulun penkille. Järjestöt ja yhdistykset ovat jakaneet kotien hoitamisen viisautta, ruokakulttuuria sekä tuoneet myös kyläyhteisöille uutta tietoa. Kansalaisjärjestöjen ja vapaaehtoistoimijoiden lukumäärällä mitaten Suomi kuuluu maailman kärkeen Pohjoismaiden ohella.

Vapaaehtoisjjärjestöt ovat tehneet paljon merkityksellistä ja arvokasta työtä niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Idea, ajatus, aate, toiminta, halu parantaa maailmaa ja ihmisten yhteistyö ovat tehneet olleet - ja ovat edelleen - yhdistyksen tärkeimpiä rakennuspalikoita. Talkoilla on nostettu taloja pystyyn, järjestöt ovat järjestäneet koulutusta ja kurssitusta omissa yhteisöissään, yhdessä on nostettu kyläkauppoja uuteen kukoistukseen. Listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Nykyaika ja tekninen kehitys ovat tuoneet kiviä myös järjestötoiminnan rattaisiin. Sähköiset viestimet ovat monessa pienessä yhdistyksessä jääneet lapsipuolen asemaan. Viestintä on näinä sähköisen viestimien aikana nopeutunut ja entiset tavat ovat hitaita ja kalliita.

Taideseurat ja luovuus Mitä luovuus merkitsee taideseuralle? Halutaanko pitäytyä perinteisessä, tutussa ja turvallisessa vai ollaanko valmiita siirtymään askel eteenpäin? Moni taideseura on ikääntyneen jäsenistön varassa, mutta onko taideseurojen tarkoitus heittäytyä eläkeputkeen lepäilemään? Kun pienten yhdistysten ja seurojen rahoitus on monilla paikkakunnilla kiristynyt lähes olemattomiin, taloudellinen kuristus panee seurojen toimielimet todella kovan paikan eteen. Uusien jäsenten saaminen mukaan toimintaan olisi ensiarvoisen tärkeää myös taloudellisesti. Toisaalta nuoret viettävät aikaansa sähköisissä viestimissä, heitä on vaikea tavoittaa ja saada kiinnostumaan. Onneksi poikkeuksiakin löytyy ja näistä poikkeuksista täytyy pitää kiinni, antaa heille vastuuta ja mahdollisuus toteuttaa omia osaamisalueitaan.

Viime aikaisen toiminnan myötä on huomattu, että aktiivisuus oman seuran sisällä on usein hiipunut. Johtuuko tämä kenties siitä, että seuran toiminta on siirtynyt pois mukavuusalueelta eli perinteisestä käsityksestä taiteen tekemiseen? Onko luovuus siirretty pois jäsenten ulottuvilta? Näinhän asiaa ei pidä nähdä. Vuosikokoukset ja jäsenillat ovat niitä kehtoja, joissa luovuutta vaalitaan. Keskustellaan luovuuden anatomiasta - mitä se on ja kuinka pitkälle seura voi venyttää luovuuden käsitystä.

Taideseurojen perustarkoitus on kuitenkin aina olla taiteen sanansaattaja järjestämällä kurssitusta, opetusta ja koulutusta jäsenistölleen sekä järjestää näyttelyitä, joissa jäsenten töitä esitellään yleisölle. Tämän kaiken ohella Taideseura voi ja sen pitääkin olla ajan hermolla ja toimia tässä ajassa. Myös taideseurat tarvitsevat monenlaista osaamista toiminnassaan. Jokaisella jäsenellä on oma osaamisalueensa ja näitä pitäisi pystyä hyödyntämään yhteisten asioiden eteenpäinviemeistä.

Eteenpäin katsoen maailma on avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Sosiaaliset verkostot ystävien, tuttavien, naapureiden ja työtovereiden kanssa ovat esimerkkejä kansalaistoiminnasta, joka ei ole tilastoitavissa - se on hiljaista ilman julkisia esiintuloja  - esimerkiksi naapuriapu ja hartiapankit. Nuorten sosiaaliset kontaktit tapahtuvat sähköisessä ympäristössä, joissa myös yhdistysten ja järjestöjen tulisi näkyä. Sieltä voidaan saada uutta, nuorta jäsenistöä ja tekijöitä.

Faktaa: •    Yhdistysrekisterissä on noin 120.000 yhdistystä, joista toimivia on noin 70.000. •    Valtakunnallisia liittoja on noin 1.000 ja piirijärjestöjä noin 3.000. •    Loput ovat paikallisia yhdistyksiä. •    Rekisteröimättömiä yhdistyksiä on noin 30.000. Väkilukuun suhteutettuna yhdistyksiä on Suomessa todella paljon. •    Järjestöissä on yhteensä noin 15 miljoonaa henkilöjäsentä eli kolminkertaisesti väestömäärään verrattuna. •    Noin 75 prosenttia suomalaisista on elämänsä aikana jonkin yhdistyksen jäsen. •    Noin 30 prosenttia kuuluu yhteen yhdistykseen ja kahdeksan prosenttia useampaan kuin viiteen yhdistykseen.  

Lähteet: Suomen Kotiseutuliitto Yhdistysrekisteri This entry was posted on March 5, 2020