Kun Tarja Rämä kierteli Kuusankosken Taideruukin Pato Galleriaa, hänen silmiinsä osui tutun oloinen pronssinen ovenkolkutin. Hän tunnisti heti isänsä, taiteilija Juha Lapin käden jäljen. Kolkutin oli ollut hänen kotitalonsa ovessa, mutta jossain vaiheessa kadonnut teille tietymättömille. Nyt ovenkolkutin on jälleen Rämän kotona ja jossain vaiheessa palaa takaisin ulko-oveen.
Tarja Rämä vietti useita vuosia muualla – ”miehen matkassa”, kuten hän sanoo. Hän oli pitkään ulkomailla ja toimi muun muassa vapaaehtoisena urkurina merimieskirkoissa Lontoossa ja Antwerpenissä. Kun Rämä palasi juurilleen, hän huomasi kuinka ohueksi side taiteilijaisään oli jäänyt.
- *Nuorena ei ollut kiinnostusta niin paljoa, että olisi ollut mukana. Sitten tuli vuosien tauko, kun asuin muualla. Kukaan meistä lapsista ei ole seurannut iskän jälkiä taiteilijana. Myös Rämän lasten kontaktipinta vaariin on ollut hatara. Siksi hän iloitsee, kun hänen vanhin tyttärensä on osoittanut kiinnostusta vaarin töihin ja halunnut viedä niitä myös kotinsa seinille.Myös Rämä itse on katsonut isänsä taidetta nyt toisenlaisin silmin ja ostaa kirpputoreilta löytyneitä aarteita. Kuten pronssinen ovenkolkutin.
Lämpimiä muistoja tulvahtaa mieleen, kun Tarja Rämä katselee pöydällä olevia kuvia, kortteja, linolevyjä, kipsivedoksia. Erityisen lämpimästi hän muistaa kortin, jonka iskä lähetti hänelle keskimmäisen lapsen syntymän johdosta Lontooseen. Muisto tuo vieläkin kyyneleet silmiin. - Toivottavasti tämä lapsi on syntynyt onnellisten tähtien alle.
Tärja Rämä ei nuorempana osannut koskaan ajatella isäänsä taiteilijana. Hän oli iskä, jolla oli aina aikaa viedä lapset hiihtämään ja metsään. Vaikka rahaa oli vähän, lasten harrastuksiin ja välineisiin löytyi aina rahat.
- Iskä luki meille lapsille iltasadut ja keksi seikkailutarinoita omasta päästään. Me lapset kuunneltiin korva tarkkana ja joskus vähän pelottikin, sillä iskän hatusta vedetyt juonenkäänteet olivat tosi jännittäviä.
”Mene sinne kömmöön”
Juha Lapin viimeiseksi jäänyt työ on hänen edesmenneestä vaimostaan vuonna 2000.
Kun Rämän äiti hermostui Juha Lappiin, hän komensi tämän miesluola ”kömmöön”, joka oli rakennettu varastotilaan. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun äiti huomasi leipäveitsien kadonneen. Ne oli kaikki valjastettu Juha Lapin savihommiin.
- Iskä viihtyi kömmössä omissa maailmoissaan. Hänellä oli aina kynä kädessä ja hän luonnosteli jotain. Lehden sivuille, mainoslehtisiin, kirjekuoriin, Lupi-askin kanteen. Näitä luonnoksia löytyi milloin mistäkin – jopa karttalehdiltä.
Tarja Rämä seurasi usein kömmössä, kun iskä valoi töitä muottiin. Hän kuulee vielä korvissaan, kun iskä naputteli muottia valmiista työstä. Hän tuntee prosessin, vaikka ei itse ole siihen ryhtynytkään. On kyllä piirtänyt ja osallistunut kilpailuihinkin, mutta ammatiksi asti kiinnostusta ei ole.
Nuorena Juha Lappi menestyi urheilijana ja voitti muun muassa kolmiloikan ennätyksiä. Sitten taiteen tekeminen tuli rynminällä ja vei miehen mukanaan. Taiteilijana hän on monipuolinen ja tuottelias, joka ei ole kaihtanut mitään taidemuotoa – tosin puuta hän ei käsitellyt muuten kuin kauhan varressa keittiössä. Hän oli perheen keittiömestari. Siviiliammatiltaan Lappi oli luokanopettaja ja oppilaat pitivät hänestä. Vielä nytkin Rämä saattaa tavata isänsä entisiä oppilaita : ”Opettajana Lapin Jussi oli aina asiallinen, reilu ja oikeudenmukainen”, sanovat entiset oppilaat.
Juha Lapin lyijykynäpiirros Tarja Rämästä, kun tämä oli 15 vuotias.
Työskentelytekniikoita ovat olleet piirustus, maalaus ja kuvanveisto, josta tuli hänen pääasiallinen taiteen muotonsa. Hän suunnitteli mm. mitaleja ja reliefejä, joita on useita Kouvolan alueen julkisissa rakennuksissa. Olympiavoittaja Ilmari Salmisen muistoksi suunniteltu Salmis-laatta on Kouvolan Kasarminmäellä. Muita ovat mm. Voikkaan koulun ulkoseinän reliefi, Kuusankosken Naukion taidesaunan tunnusreliefi, Valkeala-talon pihassa oleva ”Äiti Valkeala” sekä Jaalan palvelutalon reliefi.
Juha Lappi elää nykyisin omassa maailmassaan Mäkikylän Palvelukeskuksessa Kuusankoskella. Enää ei tule paljoakaan puhetta eikä miellpiteitä – ei taiteista eikä muustakaan. Muistisairaus on vienyt puheen, ajatuksen, käden vakauden, liikuntakyvyn. Siitä huolimatta Tarja Rämä vie edelleen isäänsä pyörätuolissa taidenäyttelyihin.
-
Iskä kommentoi näyttelyitä edelleen suuren taiteilijan tyyliin – kommenteissa ei ole enää hienosäätöä vaan suusta tulee suoraa puhetta. Kädet käyvät suuressa kaaressa ja baskeri on aina päässä, kuten taiteilijalla tuleekin olla, Rämä nauraa. Baskeria ei nimittäin ole milloinkaan unohdettu mihinkään. Vielä nyt hän pyytää baskerin mukaan - sielultaan taiteilija ennen mitään muuta.
Taiteilija Juha Lappi on ollut Kuusankosken Taideseuran jäsen vuodesta 1965. Hän aloitti taiteen tekemisen 13-vuotiaana. Tekniikoita ovat olleet piirustus, maalaus, kuvanveisto, josta tuli hänen pääasiallinen taiteen muotonsa. Hän suunnitteli mm. mitaleja ja reliefejä. Lappi opetti taideaineita mm. Kuusankosken työväenopistossa. Taideopinnot: lukuisia kuvataidekursseja Luottamustoimet taideseurassa: johtokunnan pitkäaikainen jäsen, toimi muun muassa varapuheenjohtajana. Näyttelyt: Osallistui lukuisiin Taideseuran vuosi- ja kesänäyttelyihin sekä alueen taideseurojen yhteisnäyttelyihin. Piti näyttelyitä myös ulkomailla. Julkisia teoksia muun muassa: Kouvolassa Salmis-laatta 1976, Säkylässä Koulukeskusreliefi 1982, Voikkaalla koulun seinässä reliefi 1983, Kuusankoskella Naukion Taidesaunan tunnusreliefi 1983, Jaalassa palvelutalon reliefi 1985.
-
Äiti Valkeala*