Kuusankosken Taideseura järjesti erilaisen keskustelutilaisuuden Kuusankoskitalon galleriassa olevan vuosinäyttelynsä yhteyteen. Ikäpolvet kohtaavat -keskustelutilaisuudessa kahden ikäpolven taiteilijat - taidemaalari Irmeli Tarmo, 80 v.- ja taiteilija, opiskelija Aino Forsström, 25 v, keskustelivat taiteesta ja taiteen olemuksesta.

Keskustelussa sivuttiin maailman menoa ja sen vaikutusta taiteeseen. Miten keskustelijat näkivät taiteen aikajanan ääripäissä - Irmeli silloin, kun hän oli 25-vuotias. Aino pohti millaista taide mahtaa olla silloin, kun hän täyttää 80 vuotta. Aikajanan ääripäistä lähdettiin liikkeelle ja kohdattiin nykyajassa.

Irmeli Tarmo on pitkän linjan taiteilija ja hän kertoi, miten hänen taiteilijanuransa kehittyi noista alkuvuosista. Hän ei pelännyt ryhtyä hulluiltakaan tuntuviin ideoihin vaan toteutti itseään ja ajatuksiaan intuition pohjalta. Kun hän oli 25-vuotias, ei ollut teknisiä vemputtimia, vaan taidetta tehtiin perinteisin keinoin. Irmeli on kuitenkin aina ollut myöntyväinen uusille tuulille, vaikka uskookin että niiden myötä luovuus on joskus hukattuna.

• En osannut kuvitellakaan 25-vuotiaana, että tulee tekoäly, jota käytetään taiteen tekemiseen, Irmeli pohtii. Hän ei kuitenkaan sulje pois ajatusta, että jossain vaiheessa vielä ehkä kokeilee sitä. Aina pitää olla utelias.

Erityisen ihastuneena Irmeli Tarmo kertoi ajastaan Italiassa, jonne hän matkusti nuorena taideopiskelijana. Hän opiskeli Accademia di Belle Arti di Roma vuonna 1967 ja nuo vuodet olivat antoisia ja muuttivat hänen käsityksiään monistakin asioista. Hän ihastui erityisesti italialaiseen elämäntyyliin ja ihmisten avoimuuteen.

Irmeli kiittää nuoruuden opiskeluja, sillä silloin hän oppi taiteen perusteet ja tekniikan. Niitä oppeja hän on pystynyt urallaan hyödyntämään maksimaalisesti.

• Minulla on kaikki tekniikat käytössä ja se on minusta hienoa. Vanhoja oppeja ei siis pidä ylenkatsoa, vaan ottaa vastaan kaikki mahdollinen tieto joka on saatavilla, Irmeli painottaa. Uuteen teknologiaan Irmeli ei ole vielä ehtinyt ”koskea” joskin on selviytynyt ajan mukanaan tuomista muutoksista ja pystynyt aina innostumaan uusista asioista.

Aino Forsström on nuori taiteilija, joka on tehnyt taidetta pienestä pitäen. Hän on tottunut siihen, että nykypäivänä on pitänyt ottaa tekniset vempaimet käyttöön ja tutustua sosiaalisen median ympäristöön, jotta saisi taidettaan enemmän näkyville. Aino tekee enimmäkseen perinteisempää taidetta, kuten maalauksia ja karikatyyrejä, mutta nyt myös valokuvaus on alkanut kiinnostamaan enemmän graafikon opintojen myötä.

Kun Ainolta kysyi, uskooko hän robottien tekevän tekoälyllä taidetta silloin, kun hän on 80-vuotias Aino mietti tovin. Hän nosti kädet pystyyn ja sanoi, että ajatus on myös hänelle hieman pelottava.

• En usko että tarvitsen taiteen tekemiseen tekoälyä. Uuden luominen on aina kiinnostanut minua jo lapsesta asti kuvataidekoulussa ja on hienoa kun taide on kokonaan lähtöisin minusta, toki voin ottaa inspiraatiota ympärillä olevasta maailmasta, mutta on kiva kehittää itseään pohtimalla ja keksimällä teoksen teko vaiheessa kaikki itse. Joskus tuntuu että teknologia menee liian vauhdilla eteenpäin eikä edes nuoret (tai ainakaan minä en) pysy aina perässä.

Irmeli Tarmo nosti esiin mielenkiintoisen ja tärkeän asian teiteen arvostuksen jääviydestä, Hän on itse toiminun monissa arvostetuissa instansseissa arvottamassa taidetta ja taiteilijoita. Hän on ollut mm. Kymenlaakson silloisen Taidetoimikunnan puheenjohtajana ja jäsenenä, maakunnallisissa organisaatioissa jne.

• Kun en ole tarjonnut töitäni paikallisten taideseurojen näyttelyihin, se ei tarkoita että ylenkatsoisin niitä. Olen jäävännyt itseni, koska olen ollut päättämävässä asemassa.

Sekä Aino että Irmeli poimivat näyttelystä omat lempityönsä, joihin olivat käyneet tutustumassa jo etukäteen. Irmeli Tarmon ehdoton suosikki oli Juha Lappi, sillä hän arvostaa Juha Lapin teoksissa prosessia, jolla taiteilija aina työsti samaa teemaa. Toinen suosikki oli Hilpi Hohenthal, joiden töistä Irmeli löysi rytmiä ja syvyyttä. Erityinen suosikki oli lyijykynistä tehty pieni kollaasi.

Aino Forsströmin suosikkeja oli mm. Hilpi Hohenthalin abstraktit työt ja Leena Raussin herkät akvarellit luonnon muutoksesta vuodenaikojen muuttuessa.

Vaikka yleisöä ei ollut tungokseksi asti, yleisö oli aktiivista ja esitti kysymyksiä. Silloin voidaan pitää tilaisuutta onnistuneena.

Mielenkiintoinen toteamus oli, että taiteesta on tullut sisustuselementti, jossa painetut ja valmiiksi kehystetyt julisteet ovat ottaneet taideteosten paikan seinillä. Se on tasapäistänyt taiteen katsomista ja hahmottamista.

Yleisö nosti esille omia mieltymyksiään taidenäyttelykäynneiltä. Mitä yleisö haluaa? Mitä se tulee katsomaan? Usein ”juostaan” näyttely läpi ja mikään ei tartu mieleen. Yleisöstä nousi ajatus, että vaiakuttamisen tarve on se pääasia - halutaan vaikuttaa joko kauniilla teoksilla, hätkähdyttävällä taiteella, joskus jopa rujoudella.

Oli niin tai näin, tämä keskustelutilaisuus lunasti paikkansa ja yleisö toivoi lisää tämäntyyppisiä tilaisuuksia.

Seuraava mahdollisuus tulee, kun Kuusankosken Taideseura purkaa näyttelynsä tiistaina 31.10.2023 klo 18. Kaksi tuntia ennen purkua yleisöllä on mahdollisuus tulla galleriaan ja tavata taiteilijoita, kysyä heiltä heidän omista töistään ja näyttelystä yleensä.

Summa summarum - lisää on tulossa.

Tilaisuuden juonsi Kuusankosken Taideseuran puheenjohtaja Jukka Mäki.

Teksti ja kuvat: Ulla Maria Hoikkala