”En ollut koulussa niitä fiksuimpia, enkä tyhmimpiäkään. Mutta piirustuksessa minulla oli aina kymppi.” Näin kertoo tallennuksissani isäni Eino Hokkanen.

Isä oli syntynyt vuonna 1908. Kun hän oli 10-vuotias, hänen isänsä, isoveljensä ja enonsa teloitettiin kapinassa. Se ei antanut punaleskelle mahdollisuutta kouluttaa nuorimmaistaan, jonka oli mahdollisimman varhain suoriuduttava töihin.

Taidegraafikko Tapani Lemminkäisen hiilipiirros Eino Hokkasesta. Yksityiskohta.

Kesti 1930-luvulle saakka, ennen kuin isä pääsi maalaamaan. Sitä ennen aikaa piirtämiseen ja maalaamiseen työssä käyvällä nuorella miehellä oli huonosti. Oli urheiluharrastuksia, kerhoja ja luentoja. Päästyään Kymiyhtiöllä vuorotyöhön hän alkoi miettiä kotinsa alastomia seiniä, jotka kaipasivat taidetta.

Helppoa se ei ollut. Kuusankoskella ei ollut minkäänlaisia esikuvia, eikä maalaustarvikkeita myyviä liikkeitä, vaan tarvikkeet oli tilattava Helsingistä. Kirjallisuuden avulla isä oli tutustunut eri taidesuuntauksiin ja Suomen taide-elämän vaiheisiin, ja ottanut omasta aloitteestaan yhteyttä joihinkin paikkakunnalla ja Kouvolassa toimiviin harrastajiin, joilta sai jonkinlaisia vinkkejä. Eräs heistä oli Kouvolassa kehysliikettä pitänyt Hannes Hämäläinen, josta tuli isän hyvä ystävä.

Valamolla tärkeä rooli maalaamisessa

1930-luvulla työläisetkin saivat viikon kestävän kesäloman. Kierrettyään Puulaveden rannat moneen kertaan isä halusi tällä kertaa tutustua muihin maisemiin ja vuonna 1937 hän lähti yhdessä Hannes Hämäläisen kanssa Laatokalla sijaitsevaan Valamon luostariin. Luostari oli suosittu taiteilijoiden piirissä, olihan siellä jopa oma taidekoulukin.

Viipurista kotoisin oleva Hannes Hämäläinen tunsi Valamossa kesäisin maalaavan taitelija Grigor Auerin, joka oli maalannut Valamossa jo parikymmentä vuotta. Isä tapasi Auerin ja kysyi, saisiko hän seurata tämän työskentelyä. Lupa tuli. Palattuaan takaisin Kuusankoskelle isä tilasi paremmat varusteet itselleen ja ryhtyi määrätietoisemmin työhön. Auerin siveltimen vetoja muistellen hän ryhtyi maalaamaan.

Ennen seuraavaa kesää isä kirjoitti Pitkärannassa asuvalle Auerille kirjeen ja pyysi päästä hänen oppipojakseen kesällä. Auer ei halunnut oppipoikaa, vaan otti isän ”toverikseen”. Auer oli nimeä saanut taiteilija, jonka töitä on jopa Eremitaasissa.

Yhdessä miehet matkustivat moottoriveneellä Pitkärannasta 60 km Valamoon. Auer kiintyi isään ja ihmetteli sitä, miten nopeasti hän oppi. Pietarin Keisarillisen taiteiden tukiyhdistyksen piirustuskoulussa perusteellisen taidekoulutuksen saanut ja Repinin oppipoikana aloittanut Auer maalasi isoja kankaita paksuilla väreillä isän pysytellessä vaatimattomammassa koossa. Auer oli taitava ja nopea, ja isällä oli tekemistä hänen tahdissaan pysyäkseen.

Talvisodan ja jatkosodan välillä isä järjesti Kouvolassa miesten yhteisen huomiota herättäneen taidenäyttelyn, johon Auer lähetti 25 Valamossa maalaamaansa taulua. Niistä ei yksikään mennyt kaupaksi, mutta isä myi neljä Valamo-aiheista tauluaan.  Eräs näyttelyn vieraista oli silloisen Kouvolan sanomien päätoimittaja, kirjailija Unto Seppänen. Hän ihasteli isän Valamon maalauksia ja olisi mielellään vastaanottanut ”lahjan”, mutta isä ei antanut, vaan halusi myydä, vaikka ”lahja” olisi varmasti parantanut hänen markkinointiaan.

Eino Hokkasen sodan aikana maalaama rantasauna Karjalassa järven rannalla oli yksi hänen rakkaimmista töistään.

Isä maalasi myös asemasodan aikana. Eräs hänen rakkaimmista sodanaikaisista motiiveistaan on pienen, Karjalassa sijaitsevan järven rannalla oleva rantasauna. Vaati luontoa keskittyä maalaamiseen sodan keskellä, mutta sota vaati vastapainoksi kauneutta, ja kauneudelle isällä oli silmää.

Eino Hokkanen maalaamassa kuvaa Karjalan rantasaunasta asemasodan aikana. Nokkeliston suojasta maalattu katukuva

Tapani Lemminkäisen vuonna 1947 tekemässä haastattelussa (Eino Hokkanen, kuusankoskelainen viilari ja taiteilija) isäni kertoo seuraavaa: ”Päätin vuonna 1934 tehdä omakohtaisen kokeilun. Hankin välineet, jonkinmoiset, ja eräänä päivänä, jolloin liikenne oli mahdollisimman vähäistä, hiivin tuossa Heinosen alapuolella silloin olleen lehtikioskin taakse ja sieltä nokkeliston suojasta maalasin tämän katukuvan. /…/, jonka joka siveltimenvedosta huokuu silloinen jopa pingottunut huolellisuus ja keskittyneisyys sekä arasteleva ja palava kokeiluhalu. Toteamme yhdessä, että työllä on ainakin eittämätön asutushistoriallinen arvo.”

Kasvettuani kiersin isän matkassa maalausreissuilla. Muistissani on ainakin Kuusankosken ensimmäinen apteekki Valtakadulla Iltatähteä vastapäätä, Kuusankosken kirkon vastapäätä sijaitsevalta mäeltä avautuva näkymä sekä Kaarteenlahti. Isä pakkasi minut maalaustarvikkeiden kanssa polkupyörän tarakalle, ja niin me menimme. Isän maalatessa leikin omiani. Kasvettuani seurasin häntä omalla pyörälläni, ja muistiin on jäänyt päivän kestänyt mukava kevätretki Jokelan myllylle. Meillä oli eväät mukana, ja matkalla ostimme purukumia, jota isä mielellään pureskeli keskittyessään.

Heinosen kauppa Eino Hokkasen maalauksessa.

Heinosen kauppa nyt Ulla Maria Hoikkalan valokuvassa vuodelta 2019. Valokuvassa oikealla tekstissä mainittu elokuvateatteri Iltatähti, joka toimii nykyään squash-hallina.

Kotona saatoin istua kirjoituspöydän ääressä omiani piirrellen isän maalatessa. Silloin hän myös joskus lauloi kauniilla äänellään. Suosikkini oli Menninkäinen ja päivänsäde.

Hän neuvoi myös auliisti piirustuksessa ja näytti taidekirjoista eri maalauksia kertoen niiden salaisuuksista ja sanomista, mutta paperinukkeja hän ei suostunut piirtämään minulle. Se oli tehtävä itse.

Muistan kouluajalta iltapäivisin tapahtuvan kotiintulon. Kun avasin ulko-oven, vastaan saattoi leijua tupakan ja myöhemmin pikkusikareitten sekä tärpätin hajua. Siitä tiesin isän maalaavan talomme yläkerrassa. Tiesin hänen olevan onnellinen, ja se loi minussa turvallisuuden tunteen.

Joskus hän lähetti minut ”Villen kitkalle” Valtakadulle ostamaan askin Klubia tai pikkusikareita ja itselleni purkkaa.

Minulla on pöydälläni edessä Maahenki-kustantamon vuonna 2010 julkaisema ”Grigor Auer” -niminen taidealbumi. Joka kerta joitakin sen kuvia katsellessani hämmästyn yhtä paljon. Jos joistakin niistä poistettaisiin signeeraus ja esiteltäisiin minulle, en välttämättä kykenisi sanomaan, onko taulu Grigor Auerin vai Eino Hokkasen maalaama. Motiivit, värit, siveltimen käyttö ja valo ovat samoja. Isästä ei tullut pelkkää Auerin toveria, vaan herkästi aistiva oppipoika.

Jokimaisema syyskuussa

Heinosen kauppaa esittävä öljyvärimaalaus ei jäänyt ainoaksi vanhaa Kuusankoskea dokumentoivaksi maalaukseksi, joita silloinen Kuusankosken kauppala, Kymiyhtiö ja yksityiset mielellään ostivat kokoelmiinsa.

Heinosen kauppaa kuvaavasta, hiukka naivistisesta taulusta on tullut eräänlainen Kuusankosken symboli. Mieltä lämmittää, että Kuusankoski-seura myy taulusta tehtyjä postikortteja, ja että lapsuuteni pyhättö on vielä kerran herännyt uuteen elämään.

Tapani Lemminkäinen, Veikko Talvi ja isä perustivat vuonna 1950 yhdessä Kuusankosken taideseuran, joka täyttää tänä vuonna 70 vuotta.

Teksti ja kuvat maalauksista © Sirkka Seppänen, o.s. Hokkanen Valokuva Heinosen kaupasta nykyasussa Ulla Maria Hoikkala