Diktaattori rakentaa illuusion

2011 1

Taannoin luin yleisönosastokirjoituksen, jossa perättiin - nimettömänä tietenkin -vastausta siihen, miksi yksi ihminen voi valita työt näyttelyyn. Kirjoituksesta ei selvinnyt oliko kyseessä "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" -kirjoitus vai vaan muuten tietämättömän kysymys.

Kun ihmiset menevät taidenäyttelyyn, he astuvat illuusioon, joka on heitä varten luotu. Valitut työt ovat esillä helpon näköisinä ryhminä - ikään kuin ne olisivat solahtaneet siihen itsestään.
yhteis22
Taidenäyttelyjen takana on kuitenkin pitkä rupeama työtä, suunnittelua, karsintaa, kokoamista, jurytystä. Tekijä miettii aihetta - onko näyttelyllä teema, onko aihe vapaavalintainen, tekeekö rutiinilla vai ideoiko jotain uutta? Mitä rajoituksia on asetettu? Maalaanko, teenkö veistoksen, installaation? Pienilläkin seuroilla on ohjeistuksena, että yli kolme vuotta vanhoja töitä ei hyväksytä edes jurytettäväksi.Eli jokainen näyttely täytyy miettiä erikseen.

Mitä jurytys tarkoittaa?

Suuremmat seurat kutsuvat omiin vuosinäyttelyihinsä ammattitaiteilijan "juryttämään" eli karsimaan tarjotuista töistä löysät pois. Pienet seurat juryttävät usein näyttelytyönsä omin voimin tai kutsuvat naapuriseuran jäseniä mukaan talkoisiin.

Juryttäjä toimii usein itsevaltaisesti ja itsenäisesti ja häntä on joskus tituleerattu myös diktaattoriksi. Jurytyksen tavoitteena on rakentaa mahdollisimman monipuolinen ja harmoninen näyttely. Tällöin vääjäämättä joutuu karsimaan rankalla kädellä - edes kaikki töitään tarjonneet taiteilijat eivät välttämättä pääse mukaan. Ja ehkä tällainen tilanne oli tuon alun kirjoituksenkin takana.

Näyttely on myös juryttäjän näyttely, sillä hän rakentaa näyttelystä omien mieltymystensä mukaisen. Näytteille valikoituvat parhaat - tai parhaiten keskenään toimivat työt. Juryttäjä valitaan mieluusti seuran tai alueen ulkopuolelta, näin vältytään usein turhilta konflikteilta, että näyttely on "sovittu" kun juryttäjä tuntee tekijät.

2011 1
Taideseuran jäsenet tarjoavat töitään moniin eri näyttelyihin:
- yksityisnäyttely, joissa on vain omia töitä
- oman seuran näyttelyt, joissa usein ei ole jurytystä
- yhteisnäyttelyt kollegoiden kanssa, joita ei jurytetä
- yhteisnäyttelyt muiden seurojen kanssa, joissa työt jurytetään.

Oli näyttely sitten jurytetty tai ei,  ripustuksella on suuri merkitys onnistumisessa. Teoksia ei "vaan nosteta seinälle" vaan niiden sijoittelu on tärkeää. Miten työt toimivat keskenään? Syntyykö niiden välille keskustelua ja vuoropuhelua? Ovatko työt liian samankaltaisia tai erilaisia? Syntyykö töiden välille kiinnostavaa jännitettä, joka kutkuttaa katsojan mielikuvitusta? Mihin sijoitetaan veistokset ja installaatiot?

Hyvä ripustus nostaa näyttelyn lentoon. Hyvää näyttelyä katsoessa voi miettiä diktaattorin otteita. Kuinka monta karsittiin ja miksi? Mutta ne ovat ajatuksina juryttäjän päässä ja jääkööt sinne.

This entry was posted on March 2, 2015


© 2019 | Taideseurat